perjantai 6. toukokuuta 2016

Valoa elämään

Mites niiden lapasten kanssa sitten kävikään?

                     

Itse olen vasta viimeaikoina alkanut käyttämään suht aktiivisesti Facebookin kirppareita. Oikeastaan katselen niistä pelkästään merkkitavaroita (lähinnä designiä) tai muita (eteenkin uutena ostettuna) kalliita asioita/esineitä. Tykkään ajattomasta tyylistä ja koen tekeväni järkevästi, kun yritän löytää haluamiani tuotteita "käytettynä". Tuotteilta edellytän toki lähes uudenveroista kuntoa, enkä osta mitään siksi, että saisin sen halvalla kierrätettynä. Onhan kierrättäminen ekoteko, ja harvalla sitä kahisevaa loputtomasti on, että voisi kaiken ostaa uutena. Jos näitä foorumeita käyttämällä saan oikeasti haluamani ja arvostamani tuotteen vieläpä edes hiukan edullisemmin, tartun kyllä tilaisuuteen. 

Aikaisemmin olen saanut ostettua haaveilemani Artekin jakkaran kierrätettynä, mutta lähestulkoon uuden veroisena, Facebookin kirpparia käyttäen. 
Tällä hetkellä pidän silmät auki Artekin ritiläpenkin sekä Hay Hee baarituolien varalta (vink, vink).

Palataan siis niihin lapasiin, jotka lupasin yrittää pitää käsissä "mattorepsahduksen" jälkeen. Satuin nyt kuitenkin vähän lipsumaan. Tällä kertaa tein ekoteon ja annoin hyvän kodin ihanalle Bloomingvilen lampulle. Vaalea puu ja musta sopii kuin nenän päähän meidän kodin sisustukseen <3


                    

Tällä hetkellä luontokin tarjoaa valokylpyä mitä mahtavimmilla aurinkopäivillä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan ilolla vastaan!