Nyt olisi aika näyttää oma koti kokonaisuudessaan julkisesti. Oma koti on itselleni se maailman tärkein paikka ja koen ensiarvoisen tärkeäksi sen, että kodissa viihdytään. Innokkaana sisustajana kodin ulkoasu kokee muutoksia välillä aika tiheäänkin tahtiin. Tykkään myös pallotella ideoita ja kokeilla eri asioita. Eikä tätä syndroomaa myöskään helpota se, että olen nainen, ja minulla on siis oikeus muuttaa mielipidettäni ;)
Usein käy niinkin, että juuri muutoksen kautta olen löytänytkin sen mieltä ja silmää hivelimmän vaihtoehdon sisustuksen suhteen! Tällä hetkellä olen täysin tyytyväinen makuuhuoneen sisustukseen (okei, täydellinen matto pitäisi vielä löytää). Erityisen tyytyväinen olen siihen, että niinkin pienellä vaivalla, kun sängyn epätavallisella sijoittelulla tulin tyytyväiseksi tähän huoneeseen. Lisäksi säästin ison summan rahaa, kun ei tarvinnut ostaa uusia yöpöytiä ja sen mukana niihin sopivaa lipastoa!



Olohuoneen suhteen olen eritäin tyytyväinen kalusteiden paikkoihin. Tämäkin järjestys syntyi kolmen vuoden asumisen jälkeen aika yllättäen, kun vain halusin taas "koittaa" jotakin uutta. Ja kyllä kannatti! Täältä puuttui se täydellinen matto, mutta nyt tilanne on korjattu! Vanha olohuoneen matto vilahtikin jo Design vs. Tavis - postaussarjassa, ja siinä sitä kehuin paljon. Tykkää edelleen matosta, ja se on kestänyt pikku koiruudenkin koettelemukset (oksennukset, ruokailualustana olemisen, kynsillä raapimiset ja pisteenä ii:n päälle veljen pennun pissat) mutta halusin olohuoneesta selkeämmän ja seesteisemmän, joten hakusessa oli iso yksivärinen matto. Uuden maton löydyttyä siirsin vanhan maton kakkosmakkariin.

Ruokailunurkkaukseen olen ollut aina melko tyytyväinen. Viimesyksynä ostetut Askon tuolit olivat nappiostos enkä koe tarvetta muuttaa tilaa kovinkaan paljon. Seinällä oleva Ikean hylly kokee vaihtuvuutta, kun piensisustustavarat hyppivät milloin minnekin. Sillä saakin kivaa vaihtelua helpolla vaivalla.
 |
Vastavalo...ARGH!!! |
Kakkosmakkarin suhteen tunnen vähän ristiriitaisia tunteita, joskus huone on ollut ehdoton lemmpari, kun taas välillä inhokki. Nyt en oikein tiedä. Miehen kaiuttimet eivät ehkä ole se esteetikon silmiä hivelevä vaihtoehto, eikä myöskään ahdas tv-taso. Nyt kun aloitin kirjoittamaan, huomaan että olisin tyytyväisimmilläni jos vain sulkisin huoneen oven ja teeskentelisin ettei sitä olisi ollenkaan. Tämä huone olisi tässä elämäntilanteessa työhuoneen paikka, ja sen ihannesisustus olisi jotakin aivan muuta. Siitä tulikin jo oma postaus: Sisustusinspiraatiota OSA II. Mutta tyytyväisin olen tähän huoneen näkymään ovesta katsottuna!
Eteisen suhteen halusin myös muutosta, ja sitähän se sai Sisustusinspiraatiota OSA I postauksen inspiroimana! Nyt tämä kelpaa hyvin tällaisena.
Jätän tarkoituksella pois nyt keittiön, pikkuvessan ja kylpyhuoneen. Tuntuu, ettei niissä ole mitään esiteltävää. Toki piensisustuksella, näissä tapauksissa pyyhkeillä ja kynttilöillä, saa aikaan ihmeitäkin, mutta muuten näitä tiloja ei pysty muuttamaan (samalla lailla kun muita huoneita). Nämä tilat ovat pitkälti materiaalivalintojen orjia. Katsotaan myöhemmin, jos tunnen tarvetta palata näihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja otetaan ilolla vastaan!