Postaussarjan toisessa osassa haaveita työhuoneesta! Kuvat lainattu netistä.
Työhuoneen tärkein ominaisuus on itse työpiste. Haaveissa olisi String Systems:in työpiste. Niin selkeä, yksinkertainen mutta toimiva! Lisäksi säädettävyys ja muunneltavauus tekevät tästä hankinnasta entistä houkuttelevamman. Työtuoli saisi myös olla mahdollisimman mukava. Käytännön kokemusta minulla ei ole kuvassa näkyvästä Vitran tuolista, mutta kelpuuttaisin sen mielelläni työhuoneeseen ulkonäkönsä puolesta.
 |
Kuva lainattu netistä.
|
Säilytystila on myös korkealla prioriteettilistalla työhuoneen suhteen. Jotta noin minimalistinen ja selkeä työpöytä toimisi (ja miellyttäisi silmää) on tavaroilla oltava hyvät säilytystilat. Tämänkin suhteen haaveilen saman brändin kalusteista. Nämä kyllä hankin itselleni heti, kun vain olosuhteet sen sallii! Kuten jo ylhäällä sanoin, tämän sarjan ehdottomasti paras puolestapuhuja on sen muunneltavuus. Osista saa rakennettua aivan oman näköisensä ja kokoisensa kokoonpanon ja näin osat ovat likimain ikuisia. Jos rakennettu kokonaisuus ei enää myöhemmässä vaiheessa miellytä silmää, voi niistä tehdä uudenlaiset kokoonpanot toiseen tilaan.
 |
Kuva lainattu netistä. |
 |
Kuva lainattu netistä. |
Valaistuksen tulee myös olla kunnossa, jotta työhuone palvelisi käyttötarkoitustaan mahdollisimman tehokkaasti. Itse joudun, nuoresta iästä huolimatta, käyttämään päätelaseja tietokoneella työskennellessä, eikä lukeminenkaan onnistu ilman siihen käyttötarkoitukseen tehtyjä laseja. Valaistus auttaa näköongelmiin sekä pitää myös vireystilan yllä (kirkasvalolamput).
 |
Kuva lainattu netistä. |
Lisäksi työhuoneessa tulisi ehdottomasti olla muistitaulu. Järjestelmällisenä ihmisenä (jolla kuluu Post-It lappuja viikossa enemmän, kun keskivertoihmisellä vuodessa), asia- ja tehtävälistojen tekeminen on arkipäivää. Ongelmaksi muodostuu usein se, että laput ovat erittäin rumia, kun niillä vuoraa esim. keittiön pöydän. Hienoja muistitauluja saa helposti itse tekemällä! Vaikken ole kovinkaan hyvä esimerkki tee-se-itse ihmisestä, aion jonkinlaisen muistitaulun jossain vaiheessa tehdä!
 |
Kuva lainattu netistä. |
Muita pieniä, mutta tärkeitä asioita, joita kaipaan työhuoneeseen, on tietenkin kello ja kalenteri. Olen aivan täysin myyty Aarikan kelloihin! Palikka kalenterista olen myös haaveillut jo vuosia, mutta se ei ilmeisesti ole enää kovin "IN" enkä millään meinaa löytää kivan yksinkertaisia, moderneja yksilöitä. Kalenteri saisi kuitenkin olla vähän erilainen ja näyttävä itsessään.
 |
Kuva lainattu netistä. |
 |
Kuvat lainattu netistä. |
Varsinaisen työpisteen ja säilytysratkaisujen sekä työpisteen tärkeimpien piensisustuselementtien jälkeen tärkeyslistalla olisi mukava ja käytännöllinen lukunurkkaus. Tässä tärkeimpiä ovat mukavuus sekä hyvä valaistus. Tietenkin estetiikkaa unohtamatta. Inspiraatiomateriaalin (sisustuslehdet) saisi kätevästi säilöttyä Artekin kantotelineeseen. Louis Poulsenin AJ-lattiavalaisin miellyttäisi silmää valaisimen paikalla. Löhötuoleja selatessa silmiin sattui Hay:n About a Lounge Chair, joka miellyttäisi tämän esteetikon silmää.
 |
Kuva lainattu netsitä. |
 |
Kuva lainattu netistä. |
 |
Kuva lainattu netistä. |
Työhuoneen bonustoiveena olisi Iittalan Vakka-laatikot, jonne saisi piiloon kaikki työhuoneessa tarvittavat johdot, kuten laturit ja muut rumat piuhat, sekä lukunurkkauksen viltit!
 |
Kuva lainattu netistä. |
Kuten kaikista haavekuvista näkee, värimaailmana toimis selkeä harmaa, valkoinen, puu sekä musta. Myös tämänkin huoneen suhteen voisi tekstuurinen betoniseinä toimia hyvin! Piensisustuksessa ja tekstiileissä voisi sitten tuoda vaihtelua värimaailmaan, vähän kausien mukaan.
Nähtäväksi jää, kokeeko työhuone samanlaisen muutoksen tämän postaussarjan innoittamana, kuin mitä eteinen koki haaveilun jälkeen! ;) (Haaveajattelua tämäkin, tällä hetkellä tämän huoneen toteutus ei ole olosuhteisiin nähden mahdollista, mutta ehkä joku kaunis päivä!)
Näitä inspiraatiopostauksia on hurjan kiva tehdä, mutta samalla iskee kamala haikeus ja sisustuskuume, kun niin haluaisi näiden toiveiden toteutuvan! Teen näitä maltillisella tahdilla, jottei kipu kävisi sietämättömäksi. Katsotaan mikä huone on seuraavaksi haaveiluissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja otetaan ilolla vastaan!