Uskon siihen teoriaan että ihminen on alunperin eläin. Väitän (monen muun lisäksi) että ihminen on laumaeläin. Itse ainakin olen. Tiettyyn pisteeseen asti, koska tykkään myös olla itseni seurassa, yksin ja rauhassa. Mutta kaipaan kuitenkin muitakin ihmisiä elämääni.
Haluan jakaa arjen, hyvät ja huonot hetket, jonkun kanssa. Sellaisen ihmisen kanssa jonka seurassa viihdyn ja nautin. Haluan myös pitää yhteyttä perheeseeni ja kavereihin. Kaveripiirini ei ole koskaan ollut laaja, vain muutamat harvat ovat sellaisia, jotka olen ajan saatossa päästänyt lähelle ja pitänyt lähellä. En ole koskaan ollut se tyyppi, joka kaveeraa koko koulun kanssa. Enkä ehkä kaverustukaan ihan helpolla kenenkään kanssa. Suht nopeeta huomaan kuitenkin, tuleeko hyvin toimeen jonkun kanssa, ollaanko samanlaisia vaiko ihan eri laisia. Mutta ajan myötä osaan vasta päästää lähelle. Mutta tämän jälkeen kaverisuhde pysyy yllä ja kestää. Ei nähdä kovin useasti eikä tehdä mitään ihmeellistä, mutta kun nähdään jatkuu asiat luontevasti siitä mihin jäätiin.
Sitten itse asiaan. Yksinäisyyttä on monen laista, on itse aiheutettua sekä itse valittua ja sitten on sitä, kun elämä on potkinut päähän ja on syystä tai toisesta jäänyt yksinäiseksi. Kenenkään ei pitäisi joutua kestämään yksinäisyyttä (ellei sitä itse ehdoin tahdoin halua).
Mulla on asiat hyvin, vaikka ensimmäinen päivä/ilta yksin uudessa "kodissa", vieraassa maassa, uusien haasteiden edessä tuntuu vähän haikealta ja tyhjältä. Mutta muistuipa taas mieleen se, mitä on olla yksin.
Ensimmäisenä mietin kaikkia niitä vanhuksia, jotka ovat vuodesta toiseen yksin. On helpompi muistaa realiteetit, kun istuu yksin sohvalla eikä tiedä mitä tehdä. Voi vain kuunnella kerrostalon asumisen ääniä ja katsoa ulos ikkunasta. Mulla on asiat kuitenkin hyvin, kun on edes muutama ihminen jolle soittaa. Siitä saan sen tarvitsemani ihmiskontaktin. Mutta mitä jossei kukaan soita? Laita viestiä? Tule käymään? Vuosiin...
Muistetaan yksinäisiä ja soitetaan niille sukulaisille tai vanhuksille, joiden voisi olettaa olevan puhelua vailla. Tai jos työpaikalla on se "uusi" jonka nimeä ei edes tunneta, käydään sanomassa hei ja jatketaan sitten siitä. Olen itse ollut koulussa joskus se joka jäi yksin, mutta jolle oikea ihminen sanoi hei, ja siitä alkoi ystävyys. Tiedät kuka oot.
Mulla on kuitenkin kaikki hyvin. Ja nyt mulla on kukkia piristämässä tätä päivää.
Tallinna kiittää ja kuittaa tältä päivää ja alkaa valmistautumaan huomista, ekaa työpäivää varten. Jännittää!
