Jokaisella on rankat vaiheet ja hetket elämässä, joita ei ole voinut ennustaa eikä toivoa. Elämää ei voi käsikirjoittaa, sillä koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Mielestäni on kuitenki tärkeää tehdä jonkunmoinen suunnitelma siitä, mitä haluaa elämässä kokea ja kuinka sen haluaa elää. Mitään liian tarkkaa tai aikataulutettua suunnitelmaa ei voi tehdä, mutta itse saa päättää, kuinka haluaa elää. Haluaako olla onnellinen ja nauttia niistä pienistä asioista vai käyttääkö aikansa murehtien ja pyrkien täydelliseen suoritukseen, samalla ollessa kriittinen ja tyytymätön jos asiat eivät mene suunnitelmien mukaan?
Aika on rajallista eikä koskaan voi tietää, koska oma taival täällä päättyy. Liian varovainen ei kuitenkaan saa olla, vaan tulee elää hetkessä ja tehdä asioita niin, ettei mitään tekemätöntä jää katumaan myöhemmin. Rohkeita ja välillä pelottavaakin ratkaisua tulee tehdä, sillä yleensä riskinotto kannattaa ja saa tilalle moninkertaista hyvää.
Elämäni on onnistunut, jos pyrin tekemään ratkaisuja, jotka vievät minua eteenpäin siihen suuntaan, missä olen onnellisimmillani. Yritän elää joka päivän niin, että huomenna ei tarvitse katua mitään tekemätöntä. Ja matkan varrella keskityn nauttimaan kaikesta mahdollisesta. Jos vanhuksena voin sanoa tehneeni parhaani oman onnellisuuteni eteen ja nauttineeni matkasta ja saavutuksistani, olen onnistunut. Virheitä sattuu ja aina ei onnistu, mutta turha jäädä märehtimään mennyttä, vaan niistä tilaisuuksista pitää ottaa opikseen, jotta voi olla parempi seuraavalla kerralla.
Eräässä iltapäivälehdessä (Ilta-Sanomat 1.2) oli juttu missä vanhuksilta oli kysytty mitä he katuivat eniten eletystä elämästä:
"Toivon, että en olisi käyttänyt elämästäni niin suurta osaa murehtimiseen", kuului vastaus. Tämä kiteytti filosofiani. Vanhukset ovat viisaita ja yritän ottaa opikseni heidän vastauksista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja otetaan ilolla vastaan!