Tajusin joku aika sitten että tuota terveellistä, aktiivista elämäntapaa voi harjoittaa myös ilman, että pitää tähdätä mihinkään kilpailuihin!
Toisille tällainen "oivallus" ei nyt kuulosta miltään, mutta itselle se maailma on välillä niin kovin musta-valkoinen, että tuo todellakin on aivan järjetön oivallus! Jotenkin kun päänuppi on jossain vaiheessa saanut sen kolhaisun, on tosissaan ajatellut että jossei jotakin "tee kunnolla" on turha tehdä sitä ylipäänsä ollenkaan.. Ehkäpä maailman tyhmin ajattelutapa! Olen oikeasti ajatellut, että turha sitä on salilla käydä kun ei kuitenkaan ole kunnollista päämäärää, joten yhtä hyvä jäädä kotiin mussuttamaan jotakin todella turhaa...?!?!
Nyt kun on saanut kunnon alkusysäyksen omalle ikuisuusprojektille, on tuo ajatus jäänyt kiehtomaan kunnolla, että tämä tapa ja harrastus jäisi elämään. Syyt sen puolesta ovat aika selkeät.
Ensinnäkin, se tuo sitä hyvää oloa, energisyyttä ja muutenkin parempaa mieltä, kun ei mussuta karkkia joka päivä ja huolehtii kunnostaan.
Toiseksi siitä alkaa näyttämään hyvältä.
En ole ikinä ihannoinut laihuutta vaan päinvastoin kyllä se treenattu kroppa on paremman näköinen. Toki tässäkin se kohtuus, mielestäni naisen pitää näyttää naiselta eikä Hulkilta. En siis silti halua isompaa hauista kun mitä miehellä on.
Kolmanneksi, tässä asiassa ei ole ikinä valmis vaan aina pystyy tavoittelemaan seuraavaa vaihetta ja ulottuvuutta! Silloin se mielenkiintokin pysyy mukana hommassa, kun on aina seuraava tavoite. Tähän myös liittyy vahvasti tuo musta-valkoinen ajattelu, ilman päämääriä ja tavoitteita ei meinaa jaksaa edes nähdä sitä aloittamisen vaivaa.
Nyt on jo kulunut 2 kuukautta projektin aloittamisesta, eikä tämä mitenkään vaikealta tunnu. Salilla on kiva käydä ja ruoka on syötävää. Ihan hyvin voisin kuvitella eläväni näin. Toki nyt on liikuntaa aika paljon ja ruokia punnitaan ja herkuista kieltäydytään, mutta jossain vaiheessa tulee se piste, kun ei enään tarvitse olla niin pilkun tarkka. Kunhan se perus periaate pysyy kasassa eikä mopo lähde käsistä joka kurvissa (herkkupäivinä). Kohtuuttakin varmasti tulee opeteltua tässä matkan varrella, välillä saa herkkuja mutta sitten jatketaan tavoitetta kohti eikä tarvitse jäädä se (herkku)vaihde päälle.
Jos jotakin olen tässä lyhyen elämän varrella oppinut niin asiat muuttuu eikä mitään voi suunnitella vedenpitäväksi, mutta tässä vaikuttaisi tällä hetkellä olevan se elämäntapa, jolla uskon olevani onnellisimmillani. Toinen osa koostuu sitten siitä, että pystyy elättämään itsensä ja haluamansa elämäntyylin ja -tavan mukaisesti, ja sitä varten tehdään koko aika työtä. Sekin unelma lähestyy koko ajan, pienin pienin askelin.
Kyllä on pienen ihmisen pää välillä sekaisin mutta kyllä sinne risukasaan se aurinkokin joskus paistaa ja kaikki selviää!
