Henkilökohtaista 2.0

Mikä susta tulee isona?

                             

Tuon kyseleminen alkaa ihan lapsesta ja silloin ne unelmat ja visiot on yleensä aika selkeitä. Suunnitelmat on mutkattomia. Kerrotaan se oma haave. Ja that's it. Mitä sitten tapahtuu? Jossain vaiheessa olisi aika alkaa toteuttamaan sitä omaa visiotaan, mutta usein käykin niin, ettei enään osaakaan vastata alkuperäiseen kysymykseen. Miltä sillon tuntuu, kun kasvaa eikä tiedäkään enään vastausta tuohon samaiseen kysymykseen?

Se ahdistaa. On ahdistavaa olla "aikuinen" eikä vieläkään tiedä, mikä musta tulee isona. Silloin, jos milloinkaan, tuntuu että on hukassa. Tietyssä vaiheessa on toki ihan normaalia olla tietämättä lopullista suuntaa elämälle, mutta kaikkien normien mukaan jossain vaiheessa sitä omaa polkua ja tietä on alettava raivaamaan. Ja silloin olisi pirun hyvä tietää edes jonkinlaista suuntaa raivauksilleen.

Tässä vuosien varrella on oma käsitys vahvistunut siitä, miten haluan elää, miten haluan voida. Käsitys siitä, miten en halua elää, olla ja voida on myös muotoutunut.  Ihminen on kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Henkinen hyvinvointi peilautuu fyysiseen hyvinvointiin ja toisin päin. 

Tällä hetkellä elän vaiheessa, jolloin olen alkanut tietoisesti parantamaan sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia. Fyysisen hyvinvoinnin osalta menee hyvin! Tottakai tämä myös peilautuu henkisellä puolella. Tähän mennessä on toki vain jäävuoren huippu näkyvillä, kun muutosta on vasta alettu tekemään.

Entäs se henkinen puoli ja sen muutokset? Nämä asiat liittyy vahvasti tuohon aloitukseen, eli ihan konkreettisesti siihen, miksi haluan isona.

Asioita tapahtuu taustalla koko ajan. Kun itselle iso asia alkaa pikkuhiljaa muotoutumaan, tuo se myös tullessaan paljon epätietoisuutta ja epävarmuutta. Toimiiko tämä? Tuleeko tästä mitään? Onko minusta tähän? Onko tämä se oikea suunta? Toisaalta, sen tiedän, että asia johon olen ryhtymässä, antaa aivan varmasti paljon iloa ja onnellisuutta elämääni. Se on sitten eri asia, missä mittakaavassa pystyn tätä haavetta ja unelmaa toteuttamaan. Aika näyttää.

Vaakakupissa on kaksi puolta, niitä pitää verrata toisiinsa ja päättää niiden välillä. Kaikessa on kaksi puolta ja pitää muistaa olla realistinen. Mikään ei ole täydellistä ja aina menestyäkseen (tai tässä tapauksessa ollakseen tasapainoisen onnellinen) joutuu tekemään pirusti töitä. Ja sitten on nämä aikuisuuden tylsyydet, kuten toive taloudellisesta vakaudesta yms. Nämä ovat isossa roolissa siinä lopullisessa päätöksessä. Pystyykö haaveura tai -ammatti oikeasti elättämään ja tuomaan sen perusturvan arkeen? Pitääkö joskus valita henkisen hyvinvoinnin ja muiden murheiden tai henkisen pahoinvoinnin ja taloudellisen vakauden välillä? Itse kyllä toivon että on olemassa joku kultainen keskitie ja sitä tässä ollaan etsimässä ja rakentamassa.

Se nyt kuitenkin on selvää, että sinä itse olet ainut joka voi edistää omaa onnellisuutta. Jos on joku asia, mikä mättää ja aiheuttaa enemmän huonoa kun hyvää, pitää se asia muuttaa. Tai vaihtoehtoisesti elää asian kanssa ja olla siihen tyytyväinen. 

Jos sitten ihminen päättää vaikuttaa omaan onnellisuuteen ja muuttaa asioita on ympäristöllä suuri vaikutus meihin. Ainoa oikea tapa on tukea ja tsempata, sillä usein kyse on isoista päätöksistä jo muutenkin. Toki on hyvä keskustella asiasta ja antaa oman näkökantansa asiaan, jos sitä rehellisesti kysytään. Muuten lyttääminen ja suoranainen ignoraminen ovat mielestäni kaikista hirveimmät tavat reagoida. Miksei me yleensäkään voida olla tyytyväisiä toisen yrittämisestä ja saavutuksista? 

Koska omalla tavalla pelkäämme vahvoja ihmisiä, jotka oikeasti uskaltavat ottaa ohjat omasta elämästä käsiinsä sen sijaan, että kuljetaan vain virran mukana ja herätään liian myöhään siihen todellisuuteen ettei olla otettu kaikkea iloa ja onnea irti meidän ajasta?

P.s. Koska sitä edes on iso? Koska pitää tietää mikä musta tulee isona?